Nainen kasvohoidossa – kosmetologin ja asiakkaan dialogia ihonhoidosta – Osa II

Ihonhoitoon liittyvä juttusarja jatkuu! Alla olevan jutun on kirjoittanut Terhi, joka osallistuu juttusarjaan asiakkaan näkökulmasta.

Juttusarjamme ensimmäisenä hoitona Minna teki minulle ihon mekaanisen puhdistuksen. Hoitoon kuului alkupuhdistus, kuorinta, ihon mekaaninen puhdistus, naamio ja loppuvoiteet. Tarkemmin hoidon sisällöstä Minna kertoikin edellisessä blogiartikkelissa, joten itse kerron tässä fiiliksiäni hoidon aikana ja sen jälkeen.

Ihonpuhdistusta minulle ei oltu tehty pitkään aikaan, joten se todella tuli tarpeeseen. Usein kasvohoitoa varatessani olen päätynyt hemmottelevampiin hoitoihin, jotka toimivat samalla stressin lievityksenä. Kunnon ihonpuhdistus jäänyt väliin, koska se ei varsinaisesti tunnu erityisen miellyttävältä! Ihon mekaaninen puhdistus tuntui ajoittain hieman ikävältä, mutta Minna yhdisti hoitoon myös ihanaa rentoutusta, ja hieroi naamion vaikuttaessa niskoja ja hartioita.

Hoidon jälkeen iho on tuntunut hyvältä ja puhtaalta ja valmiilta ottamaan vastaan ihonhoitotuotteet. Kotihoitoa olen jatkanut tässä vaiheessa entiseen malliin. Ihonhoitorutiiniini kuuluu iltaisin ihonpuhdistus puhdistusaineella ja vedellä. Mikäli olen käyttänyt silmämeikkiä, poistan ne erikseen omalla aineellaan. Viimeistelen puhdistuksen pyyhkimällä ihon EkoPharman Vadelma kasvovedellä kostutetulla vanulapulla. Sen jälkeen suihkuttelen vielä kasvovettä iholle ja taputtelen imeyttääkseni sen. Päälle laitan kosteusvoiteen ja lopuksi lisään EkoPharman Herukka silmänympärysvoiteen. Aamuisin rutiini on muuten sama, mutta vesipesua en yleensä aamulla tee, vaan silloin vain pyyhkäisen kasvot kasvovedellä.

Minna suositteli kotihoitoon tällä kertaa EkoPharman Sinkkipastaa. Olen nyt ehtinyt käyttää sitä pari viikkoa öisin täsmähoitona heti kun näppy tuntuu olevan tulossa. Ensimmäisten parin viikon jälkeen kokemukset ovat todella hyvät! Näppyjen elinaika on lyhentynyt ja koko jäänyt pienemmäksi kuin mitä ne luultavasti olisivat olleet muutoin. Sinkkipastasta jää tummaan tyynyliinaan pieniä tahroja, mutta ne lähtivät pesussa pois.

Säiden viiletessä olen jo huomannut pientä kuivuutta iholla, joten seuraavan hoitokerran yhteydessä varmasti kyselen Minnalta tuote- ja ihonhoitovinkkejä talven varalle!

Jätä kommentti