Mindfulness osa 2

Mitä Mindfulness-Based Stress Reduction on?

Lyhyesti kiteytettynä se on rentoutus- ja stressinhallinta menetelmä hyväksyvän tietoisen läsnäolon avulla.

Sen lisäksi, että Mindfulness MBSR sisältää erilaisia harjoitteita, se pitää sisällään filosofian, joka itsessään pysäyttää pohtimaan omaa suhdettaan ja suhtautumistaan ympäröivään maailmaan. Se on elämäntapa, joka tuo levollisuutta kaikkeen tekemiseen ja vaikuttaa positiivisesti ihmissuhteisiin.

Mindfulness MBSR -ohjelma kehitettiin noin 40 vuotta sitten Massachusettsin Yliopiston lääketieteellisellä osastolla (UMass). Menetelmän kehittäjät, Jon Kabat Zinn ja Saki Santrorelli, korostivat jo heti alusta alkaen tieteellisen tutkimuksen merkitystä menetelmän vaikutusten ymmärtämisessä (Lähde: koulutusmateriaali, Center for Mindfulness Finland, Leena Pennanen).

Mindfulness MBSR -menetelmän vaikutuksia on tieteellisesti tutkittu ja säännöllinen harjoittelu on osoitettu toimivaksi. Mindfulness ei ole tila, johon pyritään tai päästään, vaan se on kyky hyväksyä tämä hetki juuri sellaisena kuin se on.

Oma kokemukseni Mindfulness MBSR -peruskoulutuksesta

Peruskoulutus, johon osallistuin maalis – elokuussa 2023, oli todella silmiä avaava. Koulutuksen alussa minulla oli lopulta varsin kapea-alainen käsitys siitä, mitä kaikkea ohjelma pitää sisällään. Koulutuksen edetessä koin valtavasti ahaa-elämyksiä ja innostusta. Harjoitteiden ottaminen osaksi arkea kuitenkin haastoi ja sen vuoksi oli tärkeää, että ympärillä oli oma porukka, jonka kanssa purimme onnistumiset ja haasteet.

Mindfulness MBSR pähkinänkuoressa

Beginner’s Mind – Aloittelijan Mieli

Nähdä, kokea ja kohdata asiat, sekä ihmiset niin kuin se olisi ensimmäinen kerta. Avoin ja utelias aloittelijan mieli. Antamatta vanhan kokemuskartan (menneisyys ja siellä koetut asiat) vaikuttaa ennakkoon ajatuksiin tai mielipiteisiin.

Päästää irti tietämisen tilasta ja olla erilaisissa tilanteissa vailla mahdollisia ennakkoasenteita. Pienet lapset toimivat hyvin pitkälle näin.

Non-Judging – Arvostelusta luopuminen, arvostelemattomuus

On tärkeä olla tietoinen omista ajatuksista ja siitä, kuinka tuomitsevia ne usein ovat. Se sokeuttaa ja dominoi.

Acceptance – Hyväksyminen

Asiat ovat niin kuin ovat ja sen hyväksyminen. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö olosuhteita tai asioita voisi yrittää muuttaa tai korjata, mutta se ei tapahdu pakottamalla.

Letting Go – Irtipäästäminen

Liittyy yllä olevaan. Jos jää jumiin tai kamppailee mahdotonta vastaan, elämä muuttuu kärsimykseksi. Kun hyväksyy asiat sellaisenaan (silloin kun niihin ei voi vaikuttaa), vapautuu kärsimyksestä.

Trust – Luottamus

Luottamus on sitä, että tuntee olevansa varma ja vakuuttunut siitä, että asiat tapahtuvat oikeassa järjestyksessä ja oikealle tavalla. Mitä enemmän luottaa itseensä, sen paremmin voi luottaa myös toisiin, sekä sopeutuu paremmin ympäröivään maailmaan. Kaikkea ei voi kuitenkaan kontrolloida.

Patience – Kärsivällisyys

Kärsivällisyys on sen muistamista, että asiat avautuvat omaan aikaansa. Oikeaa ajankohtaa ei voi kiirehtiä. Jos hätäilee ja toimii kiireestä käsin, elää sellaista elämää, jossa ei ole mahdollisuuksia olla läsnä tässä hetkessä.

Non-Striving – Yrittämisestä luopuminen

Teemme miltei kaiken jonkin syyn vuoksi, saadaksemme jotakin tai saavuttaaksemme jotakin. Meditaatiossa ja läsnä olemisessa tässä hetkessä liiasta yrittämisestä voi muodostua este. Annetaan asioiden olla niin kuin ne ovat juuri nyt.

Gratitude – Kiitollisuus

Kiitollisuuden aiheita on jokaisen elämässä. Kun sille antaa huomionsa, syitä kiitollisuudelle syntyy aina lisää.

Generosity – Anteliaisuus

Välittäminen, huomioiminen ja yhteyden luominen toisiin ihmisiin.

Tämän kaiken voit kuunnella myös YouTubesta Jon Kabat Zinnin sanoittamana (9 attitudes of mindfulness).

Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti?

Tavallaan hyvin selkeää ja ajatuksen tasolla moni meistä voi yhtyä yllä oleviin. Arjen hektisyys, monen kirjavat vuorovaikutustilanteet ja muut haasteet saattavat aiheuttaa sen, että sinänsä kauniit ajatukset aiheuttavat lopulta enemmän vastustusta tai ärtymystä. Se on normaalia ja ihan ok. Missä kohtaa on mahdollista lähteä tekemään muutoksia, kun aikaa ei vain yksinkertaisesti ole?

Itselläni on omakohtainen kokemus loppuunpalamisesta. Yksi syy siihen oli se, kun oli tarve kontrolloida ja pitää kaikki maailman langat käsissä. Vähempikin olisi riittänyt ja lopulta siinä sivussa tuotin kärsimystä läheisille. Tällä elämänkokemuksella voisin kuitenkin todeta, että kannattaa löytää edes hivenen aikaa omalle rauhoittumiselle. Se heijastuu samalla positiivisesti ympäristöönkin. Mitä jättää pois, jotta tulee tilaa omaa terveyttä tukeville valinnoille? Ei sen lopulta tarvitse alkuun olla mitään kovin aikaa vievää tai suurta.

Uupumus voi yllättää kenen tahansa ja varsinkin se ensimmäinen kerta tulee ikään kuin puskista. Toisella kertaa kynnys on jo matalampi, kun stressinsietokyky on valmiiksi alentunut. Jos katsoo uupumusta positiiviselta kantilta, se voi olla myös uusi mahdollisuus, kunhan hyväksyy tilanteen ja lähtee tekemään omaa hyvinvointia tukevia ratkaisuja. Usein juuri elämän heittämät pahimmat kriisit kääntyvät lopulta voitoksi. Ne pistävät muun muassa pohtimaan omia arvojaan ja miettimään, mikä elämässä on lopulta merkityksellistä. 

Seuraavassa kirjoituksessa kerron hiljaisuuden retriitistä, joka sisältyi koulutukseen. Vaikka olenkin viime vuosina ollut useilla, hyvinkin erilaisilla retriiteillä, niin tämä on toinen niistä kahdesta, joka varmasti sai aikaan pysyviä muutoksia omassa ajattelussa.

Seuraavaan kertaan ❤️

Mindfulness osa 1

Kun mieli vaeltaa ja ajatus harhailee – Mindfulness -taitoja opettelemassa

Kiire aiheuttaa ahdistusta ja stressiä – kaikenlaisesta sekoilusta puhumattakaan. Se sotkee vuorovaikutustilanteita ja tulee ihmissuhteiden väliin. Korjausliikkeitä tuntuu olevan haastava toteuttaa, kun ei ole aikaa pysähtyä pohtimaan, miten tehdä toisenlaisia valintoja. Läsnäolo tässä hetkessä tuntuu olevan kateissa. Näistä asioista on tullut paljon käytyä keskusteluja sekä asiakkaideni, että ystävieni kanssa.

Itselläni etenkin kuluneet viime vuodet ovat olleet sisäisesti kaoottiset. Hoitotyö on ollut se, mikä on ankkuroinut minut juuri siihen hetkeen, missä olen ja se on ollut samalla elämääni rauhoittava elementti. Lisäksi kaikenlaiset kahdenkeskiset kohtaamiset ovat olleet sellaisia ”tässä ja nyt” -hetkiä. Kaikki muu onkin sitten ollut jotain aivan muuta. En ole ollut kovin läsnä omassa elämässäni ja koko ajan on ollut kova kiire johonkin. Intoa ja halua olisi ollut monella suunnalla, mutta aika ja resurssit eivät ole riittäneet. Sitä on ollut vaikea hyväksyä tai edes myöntää itselleen. On ollut hankala karsia ja priorisoida. Kaikki edellä mainittu on uuvuttanut ja samalla turhauttanut. Lepo on jäänyt.

Paradoksaalista on se, että edellä mainituista haasteista huolimatta viime vuodet ovat olleet elämäni merkityksellisimpiä. Olen löytänyt tieni monenlaisten asioiden äärelle. Sekin tosin on pitänyt kiireisenä ???? Itsetuntemus on kasvanut. Olen saanut tutustunut todella mielenkiintoisiin ihmisiin ja oppinut paljon ❤️ Arvoni ovat muuttuneet ja on tullut tarve isommille muutoksille.

Kokemukseni mindfulnessista

Vuonna 2010 istuessani työterveyspsykologin juttusilla keskustelemassa unettomuudesta, työstä ja elämästä ylipäätään, lääkäri tiedusteli minulta, olenko kuullut mindfulnessista. Kyllä olin ja kerroin, että se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Asia jäi hautumaan.

Mindfulness-Based Stress Reduction (MBSR) on professori Jon Kabat-Zinnin kehittelemä menetelmä. Suomeen sen on tuonut Leena Pennanen (Center for Mindfulness Finland) ja hänen kurssiltaan minä itseni löysinkin ensimmäisen kerran vuonna 2011.

Mindfulness tai meditaatio on tänä päivänä vähän niin kuin jooga. Suuntauksia ja tapoja toteuttaa on lukuisia, mutta jotenkin juuri MBSR on lopulta vakuuttanut minut. Tutkimuksia aiheesta on tehty ja meditoinnin positiivisista vaikutuksista on paljon näyttöä. Meditointi itsessään, tekeepä sitä millä metodilla tahansa, lepuuttaa ylivirittynyttä hermostoamme. Toki on olemassa joukko muitakin keinoja ja eikä meditointi ole kaikkien juttu.

Tein aikoinani mindfulness-harjoituksia säännöllisesti päivittäin noin puolen vuoden ajan. Sen jälkeen elämässä tapahtui isoja muutoksia ja meditoinnit jäivät kiireen jalkoihin. Irtisanouduin vakituisesta työstä ja ryhdyin yrittäjäksi. Lopetin juuri silloin, kun minulla olisi ollut todella syytä jatkaa. Tiesin kuitenkin tuolloin, että palaan asian ääreen uudestaan.

Rauhoittumista ja läsnäoloa opiskelemassa

Vuosia kului lopulta 12, kunnes päädyin uudelleen Leena ja Petri Pennasen järjestämälle kurssille. Aloitin maaliskuussa 2023 Mindfulness Peruskoulutus CFM®:n. Tämän oikeampaa hetkeä en olisi voinut valita. Samaan aikaan, kun aloitin kurssin, luovuin hoitotilastani ja laitoin yritystoimintani tauolle.

Mitä kaikkea olen oppinut tähän mennessä?

Tiesin, että tämä kurssi tulee antamaan minulle paljon, mutta en olisi voinut kuvitellakaan, kuinka paljon. Koen, että olen nyt päässyt pintaa syvemmälle ja vähitellen olen alkanut käsittämään, mistä kaikesta tässä on kyse.

Vaikka näitä asioita voi opiskella omin päin, minulle paras tapa oppia asioita on olla ohjattavana ja ihan livenä. Positiivinen paine tehdä harjoituksia tapaamiskertojen välillä on ilmeinen. Opiskeluryhmän tuki ja ajatusten vaihto kokemuksista ärtymyksineen ja tylsistymisineen antavat voimia jatkaa. Olen oppinut suhtautumaan itseeni lempeämmin.

Oppiminen on vasta alussa ja olen päättänyt nauttia jokaisesta onnistumisen, sekä turhautumisen hetkestä. Ensin mainittuja on huomattavasti enemmän ja jälkimmäisen kanssa opin koko ajan paremmin elämään.

Tässä oli pala uudesta vaiheestani. Tulen kertomaan aiheesta vielä lisää ja avaamaan enemmän, mistä kaikesta tässä on kyse.

Kesäisiä terveisiä hieman rauhallisemmasta elämästä ☀️

Niska, pää ja kasvot jumissa

Vietämme ison osan valveillaoloajasta pää kumarassa. Monen työ on päätteen ääressä istumista. Kuluneen vajaan kahden vuoden aikana kontaktit työkavereihin ja toisiin ihmisiin ovat tapahtuneet suurimmaksi osaksi laitteiden välityksellä. Tähän päälle lisätään vielä mobiililaitteiden kanssa vietetty muu aika.

Kivut ja kiristykset ovat looginen seuraus etukenoisesta ja staattisesta kehonkäytöstä.

Mitä kehossa tapahtuu?

  • Pää (paino 4,5-6 kiloa) on kumarassa tai työntyy vähintäänkin eteenpäin ja kehon painopiste muuttuu.
  • Rintakehä pyöristyy ja putoaa alas.
  • Kaularanka ja sitä ympäröivät lihakset joutuvat koville painopisteen muututtua.
  • Stressi ja kiire kiristävät purentalihaksia ja aiheuttavat hampaiden narskuttelua yöaikaan.
  • Kireät purentalihakset kiristävät ohimolihasta ja päänahkaa -> seuraa mm. päänsärkyä ja migreeniä.
  • Kireät purentalihakset vaikuttavat silmiin asti, jotka puolestaan ovat väsyneet staattisesta päätteen tuijotuksesta.
  • Ilmelihakset jäävät vähemmälle käytölle, kasvot ”kivettyvät”.

Jatkuva kiire ja murehtiminen ylläpitää hermoston aktiivisessa tilassa. Jos palautumista ei tapahdu, se näkyy silmissä, kasvoissa ja koko olemuksessa. Lisäksi tunnetiloilla on suuri merkitys ja sitäkin kautta on tärkeä hakea mielelleen ja keholleen mahdollisimman monipuolisia positiivisesti liikuttavia kokemuksia virtuaalimaailman ulkopuolelta. Niitä voivat olla yhtä hyvin metsäretket, läheisten kanssa vietetty aika, mukavat harrastukset ja erilaisissa hoidoissa käynnit.

Olen hyödyntänyt yllä olevassa tekstissä SKY kosmetologi -lehdessä 3/21 ollutta artikkelia ”Kasvot Ruudulla”. Jutun on kirjoittanut toimittaja Anu Herrala ja asiantuntijana on toiminut kollegani Annika Hampaala-Pussinen. Annika on SKY-Cidesco -kosmetologi ja Method Putkisto 3D Kasvotekniikka -ohjaaja.

Hieronnat ja hoidot, jotka rentouttavat ja vapauttavat jännityksiä kasvojen alueella

Yin Your Skin Pro® kosmeettinen gua sha ja Ajara kasvohieronta

Mitä tekevät?

  • Lempeät, toistuvat ja tarkat hoitoliikkeet rentouttavat ja rauhoittavat, sekä vapauttavat jännityksiä. Kosmeettisessa gua shassa hoito tapahtuu gua sha -lastalla ja -lusikalla, Ajara kasvohieronnassa hoito tehdään käsin. Ajara hieronnassa kasvot saavat samalla luonnonmukaista kuivaharjausta muistuttavan kuorinnan, koska hoito tehdään ilman öljyä, puhtaille kasvoille.
  • Parantavat ihon liikkuvuutta ja verenkiertoa. Iho saa tervettä hehkua ja näyttää elinvoimaisemmalta.
  • Parantavat lymfanestekiertoa ja poistavat turvotusta.
  • Kosmeettisessa gua shassa käytetty hyvälaatuinen, ihotyypille sopiva öljy ravitsee ihoa ja antaa kosteutusta. Silottaa samalla ihoa ja pieniä juonteita.
  • Kosmeettinen gua sha kohottaa ja tuo kasvojen piirteet kauniisti esille.
  • Ajara kasvohieronnassa kiristetään ja rentoutetaan kasvolihaksia vuorotellen. Vuoroliikkeet parantavat kasvolihasten vireyttä.

Kestoltaan pitkät hieronnat rentouttavat usein niin, että saatat nukahtaa hoitoon. Moni sanoo hoidon jälkeen virkistyneensä sekä ulkoisesti, että sisäisesti.

Tästä pääset lukemaan lisää molemmista hieronnoista.

Yin Your Skin Pro® kosmeettinen gua sha
Ajara kasvohieronta

Stressinpoistohoito

Stressinpoistohoito sisältää perinteisemmän kasvohieronnan, jossa hierotaan myös pään aluetta. Hierontaan kuuluu lisäksi niskan, hartioiden, käsien ja jalkaterien hieronnat. Kokonaisvaltaisesti rentouttava kokemus, kun kehon eri ääripäät saavat käsittelyn samalla kertaa.

Stressinpoistohoito

Hemmottelupaketit

Hemmottelupaketit pitävät sisällään vartalon hierontaa eteerisillä öljyillä ja kasvojen hoitoa, sekä hierontaa. Kauneus- ja Hyvinvointipiste Pastellissa on kolme erilaista hoitopakettia. Nämä käyvät ihanasta minilomasta, kun tarvitset irtioton arjesta. Hoidon päätteeksi voit istua vielä hetken hiljaa hoitopedissä, nauttia piristävän terveysshotin, sekä pientä purtavaa.

Hemmottelupaketit

Laitehoidot kasvoille: Mitä valita? Ditelle Liftingin ja BTB13 Micro-Meso Therapy’n eli mikroneulauksen erot

Ditelle 900 ja BTB13 meso

Kirjoitan sosiaalisessa mediassa usein erilaisten hierontojen positiivisista vaikutuksista ja siitä, kuinka paljon pidän hierontojen tekemisestä. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet laitteilla tehtävät hoidot. Niitäkin teen paljon ja laitteilla tehtävillä hoidoilla on ehdottomasti paikkansa.

Haluan tässä jutussani nostaa esiin kaksi toisistaan hieman poikkeavaa hoitoa. Toivon, että tästä on sinulle apua ja vertailu helpottaa valintaasi, kun mietit omaan tarpeeseesi parasta mahdollista hoitoa. 

Mitä seikkoja kannattaa huomioida, kun valitsee itselleen sopivaa hoitoa? 

Ikä, ihon kunto, sekä mahdolliset ongelmat ratkaisevat sen, mitä hoitoa kannattaa milloinkin lähteä tekemään. Jos huolenasi on esimerkiksi veltostunut iho ja iho itsessään on hyvässä kunnossa, Ditellen lifting hoito on oikea valinta. Lifting laittaa kasvolihakset jumppaamaan, verenkierto paranee ja yleisilme on hoidon jälkeen virkistynyt. Lifting hoitoon voidaan yhdistää myös täsmähoitona toteutettava huulten ympärillä olevien ryppyjen hoito tai silmäluomien turvotusta poistava hoito.  

Jos ihossasi on ryppyjä, pigmenttimuutoksia, suuria ihohuokosia (aknearpia) tai se on esimerkiksi samea, niin mikroneulaus on ehdottomasti paras vaihtoehto. Mikroneulauksessa ihon pintaa hoidetaan pikkutarkasti kolmella eri hoitopäällä. Hoidon jälkeen iho saattaa punottaa jonkin verran, mutta yleensä hoitoa seuraavana päivänä tilanne on normalisoitunut. Sanotaan, että viikon kuluttua hoidosta iho on parhaimmillaan. Itselläni se on ollut sitä jo heti seuraavana päivänä ? Tässä on siis huomioitava yksilölliset erot.

Yleisenä sääntönä voidaan pitää, että mikroneulausta voidaan hyvin tehdä jo alle -40 -vuotiaille ja siitä ylöspäin, jos syitä löytyy, mutta Ditelle lifting -hoito on 40+ ja siitä iästä ylöspäin olevien hoito.  

Lyhyesti sanottuna näillä laitteilla tehtävät hoidot:

  • Parantavat ihon väriä 
  • Napakoittavat ihoa
  • Kohottavat ilmettä (Ditelle lifting)
  • Poistavat lihasjännityksiä (Ditelle lifting)
  • Tehostavat hoidossa käytettävien vaikuttavien aineiden imeytymistä

Vielä muutama sana Ditelle ultraääni-mikrovirta hoidosta

Kauneus- ja Hyvinvointipiste Pastellin hoitovalikoimaan kuuluu myös Ditelle ultraääni-mikrovirta hoito. Se sisältyy automaattisesti Ditelle kuningatar kasvohoitoon lifting hoidon lisäksi. Ultraääni-mikrovirta hoito ei ole yksin yhtä tehokas lihasaktivaatiohoito kuin esimerkiksi Ditelle lifting hoito on, mutta se soveltuu esimerkiksi sellaiselle, joka arastelee sähkölaitehoitoja. Ultraääni-mikrovirta hoidossa käytettävä virta on erittäin matalaa tasavirtaa, joka aktivoi pintaverenkiertoa, aineenvaihduntaa ja parantaa näin ihon väriä, sekä napakoittaa ihoa. Lisäksi hoidossa samaan aikaan käytettävä ultraääni imeyttää hoidossa käytettävän seerumin tehokkaasti. Tämä hoitomuoto yksin sopii hyvin nuoremmallekin iholle.

Sanomattakin on lienee selvää, että parhaimmat ja kestävimmät tulokset tulevat sarjahoidoissa, sekä sen jälkeisissä noin kuukauden välein tehtävissä ylläpitohoidoissa. Tärkeää menoa tai juhlia varten kertakäyntinäkin toteutettu hoito piristää ilmettä kummasti, kunhan ajoitus on oikea.

Toivottavasti tästä oli sinulle apua ? Palvelut osiosta löydät vielä tarkemmat hoitokuvaukset kaikista näistä hoidoista. Jos yhä edelleen mietit, mikä olisi sinulle se paras hoito, autan valinnan tekemisessä. Tiedustelut voit laittaa sähköpostilla osoitteeseen minna(at)kauneuspastelli.fi tai soittamalla numeroon 045 138 8882.

Aromahoitajan koulutus Frantsilassa, osat V ja VI

Frantsila

Näin se aika vain vierähti. Tätä juttua kirjoittaessani, olen jo koulutukseni tällä erää käynyt ja valmistunut aromahoitajaksi Naistenpäivänä 8.3.2020 ?

Naisten hyvinvointi ja terveys aromaterapiassa

Meidän koulutuksen toiseksi viimeinen viikonloppu oli helmikuun alussa. Silloin teemana olivat naisten hyvinvointi ja terveys. Hormonaaliset seikat vaikuttavat sekä miehiin, että naisiin. Meillä naisilla on kuitenkin hormonaalisista syistä johtuvia muutoksia enemmän ja näkyvämmin. Tästä kaikesta saavat osansa myös miehet ? Nuorena aloitetut erilaisten ehkäisyvalmisteiden käyttö, raskaudet, eri syistä johtuvat hormonaaliset epätasapainotilat ja lopulta vaihdevuodet saattavat aiheuttaa monenlaisia ja usein ei niin mukavia juttuja elämäämme. Jokainen on yksilö ja jokainen meistä myös valitsee tavan, miten itseään hoitaa. Kaikista tärkeintä on kuunnella itseään ja kehoaan, sen lisäksi että pyrkii ottamaan asioista selvää. Helppoa se ei aina ole.

Yllä olevaan teemaan liittyen, käsittelimme myös raskaus- ja imetysajan eteeristen öljyjen käyttöä. Koulutuksessamme on moneen otteeseen korostettu sitä, että eteeristen öljyjen kanssa tulee noudattaa erityistä huolellisuutta raskaana olevien, imettävien, vaikeasti sairaiden ja vanhusten kanssa, vauvoista puhumattakaan. Turvallisinta on, että eteerisiä öljyjä ei käyttäisi lainkaan tai joissain tapauksissa minimaalisen vähän ja ainoastaan niin sanottuja turvallisia öljyjä (laventeli ja mandariini). Käyttötapoja on monenlaisia eli tämä ei koske pelkästään hierontoja. Esimerkiksi diffuuserin, tuoksulyhtyjen ja -kivien käyttö sellaisessa tilassa, missä on vauvoja, pieniä lapsia tai vaikkapa lemmikkieläimiä tulisi myös välttää, jos on ollenkaan epävarma tai ei tiedä riittävästi eteeristen öljyjen vaikutuksesta. Edellä mainituista asioista esiintyy toisenlaisiakin koulukuntia, mutta itse haluan noudattaa varovaisuutta.

Teorian lisäksi teimme ja saimme hieronnat. Pidän siitä, kun teoriaa yhdistetään käytäntöön. Ne nivovat itselläni oppimisen paremmin yhteen.

Aromaterapia KauneusPastelli

Tenttiä, näyttöä ja vielä vähän teoriaa…

Viimeinen kurssiviikonloppu oli 6-8.3. Perjantai aamun alkajaiseksi saimme eteemme tenttipaperin. Kirjallisen tentin ja lounaan jälkeen oli vuorossa näyttökoe. Siinä meille tuli asiakkaita, jotka haastattelimme, valitsimme heille hoitoon sopivan eteerisen öljyn tai eteeristen öljyjen sekoituksen ja teimme hieronnan. Asiakkaat saivat hoidon päätteeksi arviointilomakkeen, jossa saivat antaa palautteen saadusta hoidosta. Päätimme päivän nuotion äärellä Frantsilan metsärauhanmajalla. Päivä oli aurinkoisen kaunis ja tunnelma kevyt, joskin hieman väsynyt myös ?

Lauantaina ja sunnuntaina koulutusohjelma jatkui varsin tiiviinä, vaikka kokeet olivat jo takana päin. Käsittelimme tärkeää ja laajaa teemaa nimeltä ihmisen psyykkinen hyvinvointi ja mieliala, sekä stressi. Tätä aihepiiriä käsiteltiin myös hoitajan jaksamisen näkökulmasta. Meille kerrottiin Hippokraattisista temperamenteista, mikä oli minulle uutta. Kaikenlaisiin jaotteluihin olen erilaisten kurssien ja työelämänkin kautta tutustunut. Minusta ne ovat mielenkiintoisia ja näissä kaikissa on keskenään paljon samankaltaisuutta. Oikein ymmärrettynä ja hyvin käytettynä ne auttavat meitä ymmärtämään toinen toisiamme, itsemme lisäksi. On rikkaus, että me ihmiset olemme erilaisia ja moni asia vaikuttaa siihen mitä olemme juuri tällä hetkellä.

Luovaa tekemistä, hemmottelua ja yhdessäoloa

Ihanista käytännön ”hommailuista” pääsimme nauttimaan myös. Virpin (Raipala-Cormier) johdolla valmistimme oman parfyymin. Sen tekemiseen oli lisätty paljon mielenkiintoisia elementtejä ja luonnollisesti jokainen antoi nimen omalle hoitavalle parfyymilleen. Lauantai-iltana teimme vielä unelmakasvohoidot pareittain.

Viikonlopun päätti yhteinen kahvihetki ja todistusten jako. Olen todella iloinen, että päätin lähteä koulutukseen, vaikka sitä itselleni poikkeukselliseen tapaan harkitsin pitkään. Osittain se oli raskas, johtuen pitkistä matkoista ja yöpymisistä. Toisaalta opin jälleen valtavasti ja meillä oli superhauska (joidenkin mielestä hieman äänekäs) sekalainen seurakunta opiskelemassa. Voin nähdä itseni myös jatkossa opiskelemassa tai jollain kurssilla Hämeenkyrön Frantsilassa ?

Aromaterapia

Mitä aromahieronta on?

Jos sinulla on stressiä, tunnet itsesi uupuneeksi ja olet kireänä päästä varpaisiin, tässä saattaa olla hoito juuri sinulle. Jos sinulla on hyvä olla, mutta kaipaat irtiottoa arjesta ja itsesi hemmottelua, tässä saattaa olla myös sinulle loistava hoito 😊 Ei ole oikeasti niin pientä syytä, että hierontaa eteerisillä öljyillä ei voisi suositella kenelle tahansa, joka pitää hieronnasta. Kehoa on tärkeä hoitaa ja hemmotella.

Hoidon kulku

 Aluksi täytät asiakastietolomakkeen. Eteeriset öljyt vaikuttavat sekä ihon, että hengityksen kautta. Niiden käytössä on oltava huolellinen. On tärkeä tietää, jos sinulla on esimerkiksi korkea verenpaine tai jokin perussairaus ja siihen liittyvä lääkitys, minkä vuoksi tiettyjen öljyjen käyttöä tulisi välttää. Raskaana olevalle tai imettävälle turvallisia öljyjä ovat lähinnä laventelin ja mandariinin eteeriset öljyt ja annostelusuhde on tavanomaista pienempi.

Kysyn sinulta lisäksi toivomukset hoidon suhteen. Haluatko rentoutua ja laskea kierroksia, vai onko sinulla esimerkiksi keho jumissa ja haluat hoitaa niitä lempeästi.

Hoitoon voi tulla rentoutumisen ja nollaamisen lisäksi virkistymään ja hakemaan hyvää fiilistä. Pieni breikki saa aivot toimimaan paremmin ja keho kiittää hieronnasta 😊 Aromahieronnassa käy kaiken ikäisiä ja jokaisella on oma tarinansa.

Kun on selvitetty, mitä hoidolta haetaan, valitaan 1-3 eteerisen öljyn seos, jolla hieronta tehdään. Ehdotan sinulle muutamia öljyjä, joista sinä saat valita mieluisimmat. Yksikin eteerinen öljy riittää. Yleensä oma hajuaisti tekee juuri siihen hetkeen oikeat ratkaisut. Eri kerroilla on usein eri fiilikset ja niiden mukaan menemme. On myös mahdollista, että minä hoitajana suunnittelen oman seoksen haastattelun perusteella. Sekoitan eteeriset öljyt viinirypäleensiemenöljyyn. Se sisältää mm. E-vitamiinia ja iho saa siinä sivussa hyvää hoitoa.

Hoidon kesto

Voit valita 45-, 60- tai 75 minuutin kestävän hieronnan. Ajanvarauksessa huomioin alkuhaastatteluun menevän ajan ja haluan säilyttää kiireettömän tunnelman myös hoidon jälkeen. Aromahieronta tehdään yleensä koko vartalolle, asiakaskohtaisesti varioiden, riippuen vähän siitä, mitä toivomuksia sinulla hoidolta on.

Olen monessa yhteydessä todennut, että uskon hieronnan hoitavaan ja parantavaan voimaan. Aromahieronnassa yhdistyvät kosketus, sekä eteeristen öljyjen lempeät, sekä hoitavat tuoksut, jotka siis vaikuttavat myös ihon kautta. Minusta tämä on mitä parhainta hoitoa sekä keholle, että mielelle ❤️

Tässä vielä muutamilta asiakkailta saamani palaute

Aromahieronta oli varsin kokonaisvaltainen kokemus. Minulla oli vapaapäivä ja hieronnan jälkeen suuntasinkin suunnitelmista poiketen suoraan kotiin. Olo oli niin hyvä ja rentoutunut, että halusin säilyttää fiiliksen mahdollisimman pitkään sellaisena kuin se oli. Suosittelen hoitoa, kun kaipaa rentoutumista. Sen jälkeen ei kannata olla muita suunnitelmia 😊

nainen, 61v. parturi-kampaaja

Minulle aromahieronta oli aivan uusi kokemus ja olin suhteellisen skeptinen sitä kohtaan (läpsitään öljyjä ja silitellään). Sain yllättyä positiivisesti, sillä hieronta olikin määrätietoista, muttei kuitenkaan liian kovakouraista. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka eri öljyjä hyödynnetään eri asioihin. Minun kohdalla eteerinen öljy (muistaakseni piparminttu) avasi hengitysteitä mukavasti, kun olin flunssassa.
Kaikin puolin positiivinen kokemus, ja lähdin rentoutuneena kotia kohti! Suosittelisin ystävilleni ja perheelleni, varsinkin heille, joilla on tarpeessa pieni rentoutuminen.

nainen, 20v. myyjä/opiskelija

Vaikka aromahieronnassa hierontaliikkeet ovat klassista hierontaa kevyemmät, on hoito täydellisen rentouttava. Hoidon jälkeen tunsin oloni kokonaisvaltaisesti ihanan rentoutuneeksi, levolliseksi ja kevyeksi. Valitsimme yhdessä Minnan kanssa hierontaöljyt niiden vaikutuksen ja tuoksun mukaan. Suosittelisin aromahierontaa jokaiselle, joka haluaa ihanan pysähtymis- ja rentoutumishetken arjen hulinan keskelle. Tulen ehdottomasti uudelleen!

nainen 34v liikunnanohjaaja

Oli niin ihanaa ja rentouttavaa. Päässä ajatusten vuoristorata hiljeni sen session aikana. Tuli tunne, että saa vain olla ja nauttia. Hieronta oli kuitenkin sen verran napakkaa, että jumikohdat rentoutuivat, mutta ilman kipua. Olo oli virkistynyt ja samalla seesteinen hoidon jälkeen. Eteeristen öljyjen tuoksu ei ollut liian voimakas. Tavallisen eli klassisen tai urheiluhieronnan oheen aromahieronta tuo kivaa vaihtelua, koska siinä pystyy oikeasti lepäämään, kun ei möyhennetä niin kovasti 😊 Tulen ehdottomasti toistenkin. Stressaavan työjakson aikana loistava tapa rentoutua.

nainen 48v. Learning Specialist

Aromahoitajan koulutus Frantsilassa, osa IV

Marraskuun lopulla oli vuoden viimeinen koulutusviikonloppu. Itse opiskelu maaseudun rauhassa oli varsin tiivistä ja piti sisällään varsinaisen teoriapaketin eteerisistä öljyistä ja niiden käytöstä. Opettajanamme toimi diplomiaromaterapeutti Päivi Blöchl, Itävallan aromaterapeuttien kouluttaja ja alan huippuosaaja. Päivillä on vuosien kokemus aromaterapiaan perustuvista hoidoista ja neuvonnasta Itävallassa. Hän on varsinainen tietopankki, joka on monessa mukana, niin Itävallassa, Suomessa kuin maailmallakin. Pääsimme mm. kuulemaan, miten hänen nykyisessä kotimaassaan hyödynnetään eteerisiä öljyjä sairaalamaailmassa ja vanhustenhoidossa, sekä saimme tietoa eteeristen öljyjen nykytutkimuksesta.

Vaikka oma työni öljyjen ja hierontojen parissa keskittyy lähinnä rentouttaviin ja mielihyvää tuottaviin hoitoihin, pidän tärkeänä, että ymmärrän miten öljyt vaikuttavat. Eri öljyjen välillä on paljon eroja ja esimerkiksi yksinomaan eri eukalyptuslajikkeita löytyy maailmalta yli 600 ja ne luonnollisesti sisältävät eri tavoin vaikuttavia eteerisiä öljyjä.

Kävimme viikonlopun aikana läpi eteeristen öljyjen laatukriteereitä, öljyihin liittyviä mahdollisia haittavaikutuksia ja varoituksia. Hoitoja tehdessä on tärkeä tietää asiakkaan käyttämistä lääkkeistä, koska joillain öljyillä on tiettyjen lääkkeiden kanssa yhteisvaikutuksia, joita tulee välttää. Myös sairaudet voivat sulkea pois joidenkin eteeristen öljyjen käytön ja raskaana olevan tulee tietää, mitä öljyjä voi raskauden ja imetyksen aikana käyttää.

Pää oli kevyesti pyörällä viikonlopun jälkeen. Uusien asioiden omaksuminen vie aikaa. Aihepiiri on suunnattoman paljon laajempi kuin mitä olin osannut kuvitellakaan lähtiessäni opiskelemaan. Koska rakastan tuoksuja ja olen niiden kanssa fiilistelijä, tunnen olevani omalla alueellani ?

Slow Beauty -kasvohoito Sport-lehdessä

Sport-lehdessä 10/2019 testattiin hoitolahoitoja otsikolla ”Tyrmäys iho-ongelmalle”. Yksi testaajista kävi KauneusPastellissa hoidattamassa kuivaa ihoa. Tein Slow Beauty by KauneusPastelli -kasvohoidon EkoPharmalla. Ohessa kuva jutusta. Hoidossa päästään hyödyntämään eri ihonhoitotuotteita monipuolisesti oli sitten ongelmana kuiva iho tai vaikkapa aikuisen ihon haasteet – rentoutumista unohtamatta. Ihana hoito ympäri vuoden ?

Vinkki turvonneista jaloista kärsiville

Olen kärsinyt jalkojen turvotuksesta jo parikymppisestä lähtien. Joskus se vaivaa enemmän, toisinaan vähemmän. Niitä on myös ruvennut pakottamaan ja usein on sellainen puujalka-fiilis, etenkin iltaisin. Ei auta liikunta, eikä veden juominen, ei venyttely, eikä jalkojen ylös nostaminen.

Lopulta vaiva häiritsi niin paljon, että sain toteutettua pitkään to do -listalla olleen kokeilun. Erään työpäivän jälkeisenä iltana liottelin jalkoja vedessä, jossa oli Epsom karvassuolaa eli magnesiumsulfaattia (saa tilattua mm. www.limepop.fi), sekä pelargonin eteeristä öljyä. Ensimmäinen rentouttaa lihaksia, lievittää kipuja ja turvotusta. Jälkimmäinen puolestaan aktivoi lymfaa ja sitä kautta vähentää turvotusta. Unohduin istuskelemaan vähän pidemmäksikin aikaa, mikä teki varmasti hyvää. Lämmin vesi tuntui rentouttavalta ja tunsin pientä nipistelyä jalkapohjissa. Mikä parasta, pakottava tunne oli poissa ja jalat tuntuivat kevyemmiltä. Eivät turhaan suosittele jalkakylpyjä! Tätä olisi hyvä tehdä kerran tai kaksi viikossa. Oma hiljainen hetki ja palkintona kevyemmät jalat ❤️




Aromahoitajan koulutus Frantsilassa, osa III

Kolmantena viikonloppuna aiheena olivat mm. eteeristen öljyjen pääkomponentit ja niiden ymmärtäminen eteeristen öljyjen valintaperusteissa. Kemia ei ollut varsinainen lempiaineeni koulussa. Lukiossa taisin päästä lähinnä säälistä läpi ainoasta pakollisesta kemian kurssistani. Muistan silloin ajatelleeni, että kemiaa en sitten enää tässä elämässä mihinkään tule tarvitsemaan ? Vähänpä tiesin, koska kemiaa pääsin heti perään opiskelemaan jo kosmetologi koulussa. Eteeriset öljytkin ovat juuri hyvin pitkälle kemiaa, joten tässä sitä taas ollaan. Opettajamme Mervi Hardén on loistava, koska hän käy asioita varsin käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi. Lisäksi apunani on Pierre Franchommen kehittelemä taulukko, joka auttaa ymmärtämään paremmin eri eteeristen öljyjen luokitukset. Oikeastaan kivaa, kun edellä mainittu manuaali kulkee matkassa ja aihepiiri on mielenkiintoinen.

Kävimme läpi lisää eri eteeristen öljyjen vaikutuksia. Suurimmalla osalla opiskelijoista on todella paljon kokemuksia eteeristen öljyjen käytöstä ja on todella mielenkiintoista kuulla, miten monipuolisesti öljyjä voi käyttää. Olimme saaneet läksyksi tehdä DIY-tuote eli kotona piti valmistaa joku omatekoinen tuote, missä on hyödynnetty eteerisiä öljyjä, yrttejä jne. Huomasin, että olin ajatellut asiaa aivan turhan monimutkaisesti. Pienillä jutuilla saa tehtyä jo vaikka mitä ihanaa. Sen lisäksi, että tuotteet hoitavat ja hellivät, ne ovat todellisia aistinautintoja tuoksuja rakastavalle ❤️

Viikonlopun kruunasi hierontaharjoittelu. Teimme harjoittelun ensimmäistä kertaa koko vartalolle. Oli todella rentouttavaa olla hierottavana ja oli ihanaa päästä hieromaan. Vihdoin pääsen tekemään harjoitushoitoja kunnolla myös hoitolassa eli saan tehdä hoidon pitkän kaavan mukaan ? Osahieronta on hyvä ja rentouttava, mutta koko vartalolle tehtävää hierontaa ei voita mikään. Tätä juttua kirjoittaessa olen jo tehnytkin muutamia hierontoja ikähaarukalla 20-78 vuotta. On ollut mielenkiintoista miettiä, minkälaisen öljysekoituksen teen ja hoitoa tehdessä tuntuu siltä, että aika pysähtyisi hetkeksi. Tekee todella hyvä tässä 24/7 maailmassa.

Seuraavaksi matkaan Frantsilaan marraskuun lopulla.